Kiimingin valokuituhankkeen aikataulu ja eteneminen

Moikka, kiiminkiläinen!

Järjestimme webinaarin Kiimingin valokuituhankkeesta tiistaina 5.4.2022. Kaikki halukkaat eivät valitettavasti ennättäneet osallistua tilaisuuteen, joten kokosin tähän tiedotteeseen webinaarin sen tärkeimmät pointit. Voit myös halutessasi katsoa koko tilaisuuden Youtubesta.

Milloin rakentaminen alkaa?

Rakentaminen alkaa heti, kun sää sallii. Tavoiteaikataulu on päästä aloittamaan viimeistään kesäkuussa 2022, jolloin ensimmäiset liittymien käyttöönotot saadaan maaliin syyskuussa. Huom! Käyttöönotto ottaa oman aikansa eikä tapahdu jokaisessa kiinteistössä samaan aikaan. Pyydämme malttia.

Tarkemmat aluekohtaiset aikataulut oheisessa kuvassa:

Kiimingin valokuituverkon rakentamisaikataulu 2022

Hankkeen eteneminen kohta kohdalta

  1. Asentajamme ottaa yhteyttä ja sopii ajan sisäasennuksille ja pihakatselmointiin.
    • Vastaathan puheluun, joka voi tulla tuntemattomasta numerosta. Ilmoitathan asiakaspalvelullemme, jos puhelinnumerosi on muuttunut tilaushetkestä.
  2. Teemme samalla käynnillä pihan kaivuutyöt.
    • Tarkista etukäteen, missä voi tulla vastaan mahdollisia haittoja, kuten sähkökaapeleita tai salaojaputkia.
    • Ilmoita, jos kiinteistöstä on valmis putkitus tienvarteen.
    • Pohdi valmiiksi mieluinen kohta, josta kuituyhteys tuodaan taloon sisään.
  3. Kaivamme runkoreitit
    • Älä pelästy, jos meistä ei hetkeen kuulu. Sisäasennusten ja runkotöiden välillä voi vierähtää useampi viikko. Töitä nimittäin riittää.
  4. Puhallamme valokuidun putkeen
    • Saat käyttöönottoviestin, kun olemme saaneet puhallettua kuidun talosi seinustalle.
  5. Nautit salamannopeasta netistä!
    • Liittymän voi ottaa käyttöön joustavasti 12 kk sisällä sen kytkemisestä. Tämä antaa joustovaraa tilanteissa, joissa sinulla on vielä edellisen nettiyhteytesi määräaikaista sopimusta jäljellä.

Muista päivittää sisäverkko

Kodin nettiyhteys on korkeintaan yhtä nopea kuin kodin sisäverkko.

Maailman nopeinkaan nettisignaali ei yllä sen paremmin kellarin paksujen betoniseinien läpi. Signaalia tuleekin vahvistaa, jos sen haluaa kulkevan jouhevasti joka paikkaan.

Toimitamme kuidun mukana yhden langattoman Mesh-laitteen, mutta etenkin isommissa tai monikerroksisissa taloissa suosittelemme yhden tai kahden lisälaitteen hankintaa. Laitteiden asennus on erittäin helppoa, ja niitä saa joko meiltä tai monilta muiltakin toimijoilta.

Miksi valokuitu on parasta ikinä?

Valokuitu on täysin ylivoimainen teknologia. Sillä ei ole oikeastaan mitään aitoa kilpailijaa, sillä myös mobiiliverkot (kuten 5G) toimivat valokuidun päällä. Tässä tiivistetysti valokuidun parhaat puolet:

  • Ylivertainen toimintavarmuus
  • Käytännössä rajattoman nopea nettiyhteys
  • Kestää käytössä 100 vuotta kerran asennettuna
  • Valokuituyhteys ei pätki, ei välitä sääilmiöistä tai kuormitu naapurin netinkäytöstä
  • Valokuituliittymä nostaa kiinteistön arvoa

Liittymän hinnoittelu

Emme harrasta piilokustannuksia. Maksat liittymän avausmaksun lisäksi vain internetistä:

  • Liittymismaksu 0 €*
    Ovh. 2490 €. Hintaan sisältyy valokuituliittymän urakointi tontille ja kuitumuunnin.
  • Liittymän avausmaksu 150 €
    Avausmaksu maksetaan, kun otat laajakaistaliittymän käyttöösi. Käyttöönotto tulee tehdä 12 kk sisällä siitä, kun kiinteistö on kytketty valokuituverkkoon. Vuoden siirtymäaika antaa mukavasti joustovaraa, jos sinulla on jo määräaikainen nettiliittymä. Hinta sisältää yhden Wi-Fi Mesh -reitittimen.
  • Laajakaistasopimus
    Laajakaistan hinta riippuu valitusta nopeudesta. Edullisin liittymämme on S (100/100 Mbit/s), jonka hinta on ensimmäiset 6 kk 29,90 €/kk, ja jatkossa 39,90 €/kk. Sopimus on määräaikainen 24 kk, jonka jälkeen olet halutessasi vapaa kuin taivaan lintu.

* Tarjoushinta on voimassa, kunnes kotikatusi valokuituverkko on rakennettu.

Katso tallenne Youtubesta

Webinaarin osallistujilla oli esittää monia hyviä kysymyksiä, kiitos niistä! Muistutan vielä, että voit halutessasi katsoa koko tilaisuuden kysymyksineen päivineen Youtubesta.

Siinä se tällä erää, sitten ei kun valoa kohti!