Valokuituhanke etenee vauhdikkaasti Lappeenrannassa 

29/10/2021

 Täyskuidun valokuituhanke on ottanut vihurituulta alleen Lappeenrannassa.  

0 €:n kampanja on ylittänyt kaikki odotuksemme, ja hankealueelta on tullut hurja määrä ennakkotilauksia. Tilauksien lisäksi olemme saaneet valtavasti myös aluevinkkejä, joiden perusteella laajensimme hankealuetta alkuperäisestä”, toteaa Klaus Varis, Täyskuidun myynti- ja markkinointijohtaja. 

Saatavuuden voi tarkistaa Täyskuidun nettisivujen saatavuushausta. 

Miten hanke etenee  

Valokuituhanke avattiin Lappeenrannassa 11.10. Nopean ennakkotilaajan kampanja (valokuituliittymä kaivuineen 0 €) päättyy 11.11. Tämän jälkeen tehdään päätöksiä alueella jatkamisen suhteen. 

Ennakkotilauksia on sisällä nyt siinä määrin, että ei ole kysettäkään siitä, että jatkammeko vaiko emme. Suurella todennäköisyydellä pystymme jopa tekemään ensimmäiset rakentamispäätökset 11.11. jälkeen. Katsotaan nyt, miten tilauskanta tästä kehittyy. Monella alueella on jo päästy lähelle 20%:n tilaajamääriä, vaikka hanke avattiin vasta kaksi viikkoa sitten. Hyvältä siis näyttää kaikin puolin”, toteaa Varis. 

Alla havainnollistava kuva Lappeenrannan ennakkotilausten keskittymisestä Lappeenrannan alueella. Tarkkaa kuvaa tilausten sijoittumisesta ei voida antaa.

Lappeenrannan ennakkotilaukset 29/10/2021

 

Tarkista saatavuus ja tilaa oma liittymäsi